torstai 12. lokakuuta 2017

Brysselin kolmas päivä

Torstai-aamu Brysselissä oli aurinkoinen. Aamulla oli omaa aikaa tutustua kaupunkiin ja sen palveluihin. Suuntasin kauppakadulle, ajatuksena, että kauppojen ikkunoita voi varovasti vilkaista. Pitkään ei kyllä kannata, sillä oletusarvoni oli, että kaupoissa on kallista. Toisin kuitenkin kävi. 


Kaupoissa oli normaali hintataso ja Maaritin ja Anna-Reetan vinkkaamana erääseen kauppaan, josta löytyi niin vaatteita, kenkiä kuin laukkujakin. Jo heti ovella oli varsinaisia ostosmagneetteja: todella edullisia neuleita miehille. Niitä lähti mukaan muutama pojille ja puolityhjä matkalaukku olikin äkkiä ihan tarkasti täynnä. Mutta kun edullisesti sai...

Kello 11 aikoihin tapahtui lähtö hotellilta kohti päivän ensimmäistä kohdetta.


Tutustuimme Suomen pysyvään edustustoon Euroopan Unionissa.






Edustustosta kertoi meille Leena Brandt ja Janne Peltola.

Leena on toiminut Suomen EU edustuston lehdistövirkamiehenä neljä vuotta, Janne on aloittanut erityisasiantuntijana puolisen vuotta sitten.


Leena kertoi mm. keinoista saada Suomelle tärkeitä asioita läpi kansainvälisessä lehdistössä, lainsäädäntöprosessista sekä Brysselissä juuri nyt menossa olevista aiheista.  Janne avasi meille mm.  työssään olevista ajankohtaisista asioista sekä rutiinitöistään, joihin kuuluu mm. työryhmissä istumista, Suomen mielipiteiden kertomista sekä muiden mielipiteiden kuuntelemista.

Kuten Leena sanoi:" Pienen maan pitää huutaa lujaa, jotta saa viestiään läpi." Tässä toki auttaa hyvät verkostot ja henkilökohtaiset kontaktit.
 
Saa nähdä mitä tänään perjantaina 13.10. Euroopan unionin ympäristöministerit päättävät  LULUCF-asiassa eli hiilinieluneuvotteluissa. Saako Suomi viestinsä/asiansa läpi tässä asiassa?

Edustajistoon tutustumisen jälkeen jaloittelimme hetken ennen lounaalle menoa. 


Suloinen yksityiskohta oli jalkakäytävän vieressä ulkoilemassa ollut undulaatti. Näytti viihtyvän hyvin...


Opintomatkamme alkoi olla jo loppulaulua vailla. Sen muuten esitti upeasti Jussi, laitilan murteella. Kiitos Jussi!



Söimme vielä yhdessä lounaan ennen lentokentälle lähtöä. Joka muuten oli vallan älyttömän hyvä. Alkapaloiksi oli simpukoita. Tunnustan, olin erittäin epäileväinen niiden erinomaisuudesta, mutta nehän oli ihan hyviä!


Pääruokana oli todella hyvää turskaa maistuvilla lisukkeilla ja jälkiruokana ollut omenapaistos oli sekin suunmukaista. Upea kokonaisuus!





Tavallaan täytyy ihmetellä, miten erilainen yhteinen Eurooppamme on, noin direktiivi-mielessä... Tämä upea pieni ravintola, asuintalon alakerrassa, tarjosi hyvää palvelua ja todella maistuvaa ruokaa. Suomessa tämäkin kokemus olisi jäänyt kokematta, sillä ravintolaa ei olisi saanut koskaan edes auki. Katsos kun ravintola sijaitsi parin rappusen ja kapean oven takana. Pelkästään esteellisyyssyistä jäisi toimilupa saamatta. Toivottavasti tällainen pienyrittäjyyden tukeminen ja byrokratian purkaminen tavoittaa joskus myös suomalaisen toimintakulttuurin. Mahdollisuuksienhan kautta sitä luodaan elinvoimaa ja toimeliaisuutta.



Sisäänkäynti ravintolaan on eteisestä vasemmalle.

On aika jättää Bryssel nyt taakse ja suunnata kohti koti-Suomea. Tälläkin matkalla syntyi taas lukuisia uusia verkostoja, saimme valtavan määrän uutta tietoa ja koimme yhdessä mukavia hetkiä.





Kiitos kaikille teille ihanille ihmisille, joiden kanssa sain tämän matkan jakaa. Erityiskiitos Jarille, joka loppuun asti jaksoi huolehtia tunnollisen matkanjohtajan tavoin ryhmästämme. 

Pää täynnä uutta informaatiota, sydän täynnä muistoja ja matkalaukussa tietysti suklaata! Siitä oli tämä mainio osuustoimintamatka tehty!

Seurueemme kokoonpano oli:

Markku Hacklin, Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
Lauri Jormanainen, Osuuskauppa Hämeenmaa
Irina Krohn, Helsingin Osuuskauppa Elanto
Helvi Miettinen, Osuuskauppa Peeässä
Björn Månsson, Helsingin Osuuskauppa Elanto
Anna-Reeta Oksanen, Osuuskauppa Hämeenmaa
Jussi Perkkola, Osuuskauppa Keula
Maarit Salo, Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
Sinikka Syrjälä, Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa
Lea Sairanen, Etelä-Karjalan Osuuskauppa

Arja Häyhä, SOK
Juhani Ilmola, SOK
Anna Mäenpää, SOK
Anne Santamäki, SOK
Jari Ahtiainen, Jollas Instituutti, matkanjohtaja

Brysselin toinen päivä

Keskiviikon 11.102017 aamu Brysselissä valkeni hieman harmaassa säässä. Ryhmämme lähti liikkeelle aamusta, suuntana hotellin lähellä oleva Rogierin metroasema. 





Metro kulki jälleen edellisen päivän lakon jälkeen, joten olimme pikaisesti parilla vaihdolla Copa Cogecan toimistolla.



Toimistolla tutustumista isännöi Director General Pekka Pesonen.


Pesonen on toiminut Brysselissä jo yli 20 vuotta maataloustuottajien osuuskunta-edunvalvontatyössä.


Pesonen kertoi niin vaikuttamistyöstä kuin käytännön tavoitteista. Kävimme myös keskustelua Suomessa puhuttavista aiheista.

Seuraava kohde olikin Euroopan Parlamentti.




Anna-Reeta ja meikämartta...



sekä Anna-Reeta ja Maarit Salo.


Turvatarkastukset olivat tarkat ja henkilöllisyys piti todistaa.


Parlamentti-rakennus oli varsinainen rakennuskompleksi. Istuntosaleja, neuvottelu- ja työhuoneita, kauppoja, ravintoloita, erilaisia studioita, joista tehdään lähetyksiä ja paljon, paljon muuta.


Suomalaisten meppien postilaatikoita, joihin kuulemma kulkeutuu postia koko ajan vain vähemmän. Yhteydenotot tapahtuvat mm. sähköpostin kautta.


Haastattelupisteitä....







Vierailuamme emännöi Sirpa Pietikäinen. Tutustumiskierroksemme lähti liikkeelle Sirpan työhuoneelta.

Sinikka ja meikämartta Sirpan työhuoneessa...




... ja näkymää työhuoneen ikkunasta.



Pääsimme kurkistamaan pääistuntosaliin ...



.... sekä erään valiokunnan istuntosaliin.



Kuuntelimme mielenkiinnolla esittelyä.


Näimme myös myös muitakin tuttuja suomalaisia.


Anneli Jäätteenmäki (vas.) ja Sirpa Pietikäinen.


Kahvilat ovat erittäin tärkeitä tapaamispaikkoja, joissa tavataan ja neuvotellaan. Kuvassa on Mikki-hiirikahvila, joka onsaanut nimensä värikkäistä tuoleistaan.



Taidetta oli esillä melko paljon.






Marttojen lahja Suomelle Suomi100-juhlavuonna on syödään yhdessä. Sitä toteutimme koko porukka nauttimalla lounasta yhdessä ja samalla kuuntelimme Sirpan terveisiä parlamentistä.



Markku kiitti koko ryhmämme puolesta Sirpaa upeasta vierailusta.




Jussi ja Sirpa





Maarit ja Sirpa



Kuin kaksi marttaa...



Lauri ja Sirpa




Päivän viimeinen tutustumiskohde oli ICA:n Euroopan aluejärjestö Cooperatives Europe. Sen lisäksi kävimme kuluttajaosuustoiminnan edunvalvontajärjestön Euro Coopissa. Cooperatives Europe  pyrkii olemaan sateenvarjo osuuskuntien edunvalvonnassa. Euro Coop on vanhin kuluttajaosuustoiminnan edunvalvontayhdistys Brysselissä. 

Kuulimme sekä Cooperatives Europen ja Euro Coopin tietoa mm. jäsenistä, jäsenmääristä jne. Ne ovat molemmat edunvalvontaorganisaatioita.



Kuulimme katsauksen kuluttajaosuustoiminnan nykytilasta, haasteista ja mahdollisuuksista. 


Minulla oli ilo kiittää emäntäämme Rositaa ja isäntäämme Todoria mainion matkanjohtajamme Jarin varaamilla tuliaisilla.

Ryhmäämme kuuluu taiteilija Hellevi. 


Hellevi teki upeat kortit isännälle ja emännälle. Korteissa oli suomalainen lokakuu ja Brysselin lokakuu....





Illan ruokailun päätteeksi söimme päivällisen Restaurant de l'Ogenblik:ssä. Ruokailun jälkeen vielä tutustuimme paikalliseen pubiin Mort Subite.




Hellevi jatkoi taiteilua.


Meikämarttakin sai oman kortin... jostain syystä minua alettiin kutsua paparazziksi.... Jotenkin Hellevin kortissa oli hattupäinen hahmo kuvaamassa 15 hengen ryhmää.... Sattumaako?