En oikein jaksa muistaa milloin viimeeksi olen kaivanut ompelukoneen esille. Tai siis ottanut käyttöön, sillä käsityönurkassahan se on ollut koko ajan pöydällä. Odottanut kiltisti, josko antaisin sille töitä, mutta kun ei ole ehtinyt. Sehän siinä on kun neulominen ja virkkaus onnistuu vaikka junassa istuessa tai televisiota katsellen... Olen kyllä leikitellyt ajatuksella otta joskus vanha Husqvarnani mukaan junaan. Ehtiihän sitä yhdet verhot ommella surauttaa ennen junan Helsinkiin saapumista...
Onneksi kone on sellaista tukevaa vuosimallia, ettei mukaansa kehtaa ottaa, sen verran painoa sillä on. Muistan kun aikoinaan sen Lappeenrannasta löysin, Karjalan ompelukoneesta, käytettynä. Halusin nimenomaan kyseisen koneen, sillä sellainen kone oli Ritikan yläasteella, Imatralla. Koneella on jo ikää varmasti lähes 30 vuotta, mutta toimiva on. Hyvä kone tuli aikoinaan ostettua!
Kyllä tänään näpeissään sai tuntea, että ompeluhommat on ollut hyllyllä. Pojan talvitakin piti vetskari vaihtaa, mutta olihan homma. Rikkinäisen vetoketjun irrottaminen untuvatakista oli tosi työläs, sillä ei meinannut millään irrota. Sain ratkoa monta saumaa, ennenkin se oli irti. Ja kun uutta ryhtyi paikalleen laittamaan, niin koko ajan itseäni pistelin neuloilla. Sama pisteli jatkui myös ompeluvaiheessa. Pitänee harrastaa ompelua hieman useammin.... Nyt on kuitenkin pojalla uusi vetskari rikkinäisen tilalla, ja mukavaa kässäämistä ompelu oli.
Tämä sunnuntaipäivä on mennyt aamusta koneen ääressä sekä iltapäivällä ulkoillessa kotijärven jäällä Sampo-poikani kanssa. Jäätä oli n. 15 cm, joten hyvin siellä pystyi liikkumaan. Toki naskalit oli molemmilla kaulassa ja kairailin jäätä testatakseni jään vahvuutta. Samalla tein lumentyöntimellä "pilkkipolkuja" jäälle, jotta on helpompi kulkea ja jää vahvistuu, kun lumi ei eristä. Kotijärvessämme on aika paljon uveavantoja, koska järvi on lähdepohjainen. Vaikka uveavannot ei välttämättä ole isoja, niin kyllä se aina säpsäyttää, jos kohdalle sattuu.
Tänään tuli myös käytyä pilkillä ensimmäistä kertaa näillä jäillä. Kalaa ei tullut, ei edes nykäyksen vertaa. Kissat odottivat toiveikkaina, että jotain saalista oli jäälle noussut, mutta kun ei niin ei. No, parasta pilkkimisessä on mielestäni luonnon hiljaisuus, joskus tuulen ulina korvissa ja vain se hetki olla ja keskittyä pilkkivavan liikkeeseen. Saalista toki perheen kolme kissaa aina odottavat toiveikkaina.
Aurasimme Sampon kanssa luisteluradan laiturin kupeeseen. Kyllä poika jaksoi jäällä kurvaillakin. Sen lisäksi aurasin pienen luistelulenkin "pilkkipolkujeni" kupeeseen. Eihän se jää mitään jäähallitasoa ole, mutta meillä lähiliikuntapaikka löytyy todellakin läheltä. Ajattelin, että kyllä on hienoa, kun on tällainen mahdollisuus lapsella, asua luonnon keskellä.
Kun ulkoilureissumme lähenteli loppuaan, kipaisin sisällä vaihtamassa hieman kevyempää päälle, uimapuvun. Ja sitten vain raikkaaseen avantoon pulahtamaan. Kyllä avannosta noustessa olo on kuin uudestisyntynyt ja veri kiertää!
Kuinkas tässä nyt näin kävi? En olisi uskonut ihan heti blogia kirjoittavani, mutta sitä se marttailu saa aikaan... Tosin mielenkiintoinen juttuhan tämä on, sillä saas nähdä mitä juttuja tulee tuotettua.
Tarkoitukseni on kertoilla marttailusta yleensä, omasta marttailustani ja jakaa samalla jotain reseptejä, kässävinkkejä jne.
