sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Ompelua - pitkästä aikaa

En oikein jaksa muistaa milloin viimeeksi olen kaivanut ompelukoneen esille. Tai siis ottanut käyttöön, sillä käsityönurkassahan se on ollut koko ajan pöydällä. Odottanut kiltisti, josko antaisin sille töitä, mutta kun ei ole ehtinyt. Sehän siinä on kun neulominen ja virkkaus onnistuu vaikka junassa istuessa tai televisiota katsellen... Olen kyllä leikitellyt ajatuksella otta joskus vanha Husqvarnani mukaan junaan. Ehtiihän sitä yhdet verhot ommella surauttaa ennen junan Helsinkiin saapumista... 





Onneksi kone on sellaista tukevaa vuosimallia, ettei mukaansa kehtaa ottaa, sen verran painoa sillä on.  Muistan kun aikoinaan sen Lappeenrannasta löysin, Karjalan ompelukoneesta, käytettynä. Halusin nimenomaan kyseisen koneen, sillä sellainen kone oli Ritikan yläasteella, Imatralla. Koneella on jo ikää varmasti lähes 30 vuotta, mutta toimiva on. Hyvä kone tuli aikoinaan ostettua!




 

Kyllä tänään näpeissään sai tuntea, että ompeluhommat on ollut hyllyllä. Pojan talvitakin piti vetskari vaihtaa, mutta olihan homma. Rikkinäisen vetoketjun irrottaminen untuvatakista oli tosi työläs, sillä ei meinannut millään irrota. Sain ratkoa monta saumaa, ennenkin se oli irti. Ja kun uutta ryhtyi paikalleen laittamaan, niin koko ajan itseäni pistelin neuloilla.  Sama pisteli jatkui myös ompeluvaiheessa. Pitänee harrastaa ompelua hieman useammin.... Nyt on kuitenkin pojalla uusi vetskari rikkinäisen tilalla, ja mukavaa kässäämistä ompelu oli.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!